Unettomuudesta

En nukkunut viiteen yöhön, kun poika oli niin levoton. "Se on siinä iässä", sanottiin neuvolassa ja tarjottiin unettomien mammojen vertaistukiryhmien esitteitä.

Yhtenä aamuna oli sumuisaa ja pimeää. Samanlainen tunnelma vallitsi päässänikin. Jos minua oltaisiin lyöty pesäpallomailalla ohimoon, ei se olisi todennäköisesti tuntunut miltään. Työntelin vaunuja  tihkusateessa hiljaisessa kaupungissa, ja ajattelin, että näistä päivistä en tule muistamaan mitään. Koitin painaa mieleeni jotain, jota voisin muistella myöhemmin onnellisena siitä, että kaikki onkin jo helpompaa.

Suomenlippuja hilattiin salkoihin. Sade putosi viistosti vasemmalta oikealle ja kipinöi katuvaloissa. Vaunut nitisivät ja mietin, voisiko niitä jotenkin öljytä. Ammattikorkeakoulun kohdalla ihmiset kiilailivat ja ohittelivat meitä ja teki mieli sanoa, että "iloitkaa siitä, että olette saaneet nukkua ja saatte käydä koulua", mutta mitä minä niiden elämistä tiedän. Sukkahousuissa oli isovarpaan kohdalla reikä ja se tuntui ikävältä saappaassa.

Hississä naapuri haukotteli ja osoittaen vaunuissa tuhisevaa poikaani sanoi, että "joku sentään saa nukkua".