Äitiydessä minulle on ollut ehdottomasti vaikeinta hyväksyä vapauteni menetys. Olen ollut koko entisen elämäni kuin tuuliviiri tai sinne tänne säntäilevä antilooppi, joka on saanut vaihtaa suuntaansa kaikkien pientenkin mielenliikkeiden mukaan. Pojan tultua olen kokenut, että minut on yhtäkkiä kahlittu valtavilla kettingeillä seinään kiinni.
Muistan viime syksyltä ajan, jolloin oli jotenkin koko ajan pimeää. Hytkytin tuntitolkulla lasta sylissäni uneen ja kadehdin ikkunasta näkyviä pyöräilijöitä, jotka saivat nauttia vapauden onnesta ja pyöräillä paikkoihin. Kaipasin kesäistä Töölönlahden rantaa ja ystävän kanssa rauhassa nautittua skumppapullollista. Ajattelin, etten koskaan koskaan enää pääse sellaiseen hetkeen. Kaikki vapaus, kaikki oma ja kaikki minuun keskittyvä on ikuisesti poissa. Ikuisesti minä hytkytän itkeskelevää lasta sylissäni ja kadehdin pyöräilijöitä.
Jossain vaiheessa sain onnenkeksistä lauseen: "The best way to stop a runaway horse is to bet on him". Vallitsevia olosuhteita vastaan ei kannata tapella vaan pitää koittaa hyväksyä ne ja löytää niistä parhaat puolet. Siitä lähtien olen koittanut muistaa tuon lauseen ja antautua.
Viime lauantaina sitten löysin itseni istumasta Töölönlahden kallioilla ystäväni ja skumppapullon kanssa. Mikä ihana autuus! Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Söimme hiukan liiskaantuneita bebe-leivoksia ja juttelimme ihmissuhteista auringon säkenöidessä välissämme. Myöhemmin riehaannuimme niin, että polskahdimme mereen uimaan. Kylmä vesi ja päässä kupliva viini muistutti siitä vapauden onnesta, jonka luulin menettäneeni iäksi.
Keskiyöllä aloin ikävöidä poikaani niin, että tulenpolttavan pakahduksen vallassa säntäsin kotiin katsomaan pientä nukkuvaa tuhisijaani. Kaikki on ollut hänen arvoistaan.
Muistan viime syksyltä ajan, jolloin oli jotenkin koko ajan pimeää. Hytkytin tuntitolkulla lasta sylissäni uneen ja kadehdin ikkunasta näkyviä pyöräilijöitä, jotka saivat nauttia vapauden onnesta ja pyöräillä paikkoihin. Kaipasin kesäistä Töölönlahden rantaa ja ystävän kanssa rauhassa nautittua skumppapullollista. Ajattelin, etten koskaan koskaan enää pääse sellaiseen hetkeen. Kaikki vapaus, kaikki oma ja kaikki minuun keskittyvä on ikuisesti poissa. Ikuisesti minä hytkytän itkeskelevää lasta sylissäni ja kadehdin pyöräilijöitä.
Jossain vaiheessa sain onnenkeksistä lauseen: "The best way to stop a runaway horse is to bet on him". Vallitsevia olosuhteita vastaan ei kannata tapella vaan pitää koittaa hyväksyä ne ja löytää niistä parhaat puolet. Siitä lähtien olen koittanut muistaa tuon lauseen ja antautua.
Viime lauantaina sitten löysin itseni istumasta Töölönlahden kallioilla ystäväni ja skumppapullon kanssa. Mikä ihana autuus! Ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Söimme hiukan liiskaantuneita bebe-leivoksia ja juttelimme ihmissuhteista auringon säkenöidessä välissämme. Myöhemmin riehaannuimme niin, että polskahdimme mereen uimaan. Kylmä vesi ja päässä kupliva viini muistutti siitä vapauden onnesta, jonka luulin menettäneeni iäksi.
Keskiyöllä aloin ikävöidä poikaani niin, että tulenpolttavan pakahduksen vallassa säntäsin kotiin katsomaan pientä nukkuvaa tuhisijaani. Kaikki on ollut hänen arvoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti