Zoya

Zoya on alkuperältään ukrainalainen nimi ja tarkoittaa elämää.

Viime kesänä lomailimme Aleksein synnyinseuduilla Volgan rannalla Cheboksarissa; paikassa, josta en vielä viime talvena ollut koskaan kuullutkaan. Vedimme viikon verran lonkkaa myös Aleksein vanhempien mökillä Ulitsa Kosmonavtovilla (Kosmonautinkatu). Kyseessä oli tyypillinen venäläinen kylä hiukan vinksottavine värikkäine mökkeineen, huivipäisine mummoineen ja muhkuraisine teineen. Kanat ja vuohet juoksentelivat joka paikassa vapaana, ja tulipa välillä törmättyä lehmälaumaankin etupihalla.

Päivät olivat hiostavia. Uitiin leväisessä Volgassa ja haettiin hileistä vaniljajäätelöä pikku kaupasta, jota oli vaikea mökkimäisen ulkomuotonsa perusteella edes tunnistaa kaupaksi ja jonka valikoimat olivat suorastaan olemattomat. Artem tuli kerran vierailulle, luukutti bemarinsa aukiolevista ikkunoista Michael Jacksonia niin että koko kylä raikasi. Juotiin yöllä viiniä, kehuttiin toisiamme ja uitiin taas Volgassa.

Kolmantena päivänä tapasimme Zoyan. Aleksein äiti halusi meidän vierailevan naapurimökissä, jossa juuri miehensä ja siskonsa menettänyt ikäneito asusti. Ehkä voisimme piristää tätä. Ajattelin, että vierailu on suomalaisittain kohtelias parin tunnin mittainen tervehdystuokio: juotaisiin kahvit ja poistuttaisiin takavasemmalle. No ei. Istuimme pöydän ääressä koristeellisessa keittiössä ja eteemme kannettiin kokoajan uutta syömistä: kaalipiirakkaa, keksejä, omenapaistosta, majoneesisalaatteja.. Hymyilin ja toistelin spasiboa, harashoota ja da:ta. Maha tuntui halkeavan ja poskilihakset alkoivat nykiä hymyilystä.

Päivän edetessä huomasin, että Zoya tuntui todella pitävän minusta, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Tunne oli molemminpuoleinen. Ehkä siksikään hän ei päästänyt meitä menemään. Vierailu muuttui seitsentuntiseksi, kun Zoya päätti lämmittää meille banjan. Saimme myös kerätä vadelmia, katsella koirankylvetystä ja banjan päälle grillata saslikkia ja juoda kuohuviiniä kirsikkapuun alla.Välillä Zoya kertoili tarinoita miehestään kyynelsilmin, ja rintaani puristi, vaikken ihan kaikkea ymmärtänytkään. Vakoilimme myös naapurinmiestä, joka oli kuulemma juuri saanut ansiomitalin työstään Tsernobylin ydinonnettomuusalueella. Säteily ei näkynyt päällepäin, mutta kuvittelin, kuinka kaikki miehen elimet värisivät niinkuin kangastukset Saharassa.

Seuraavana aamuna puhelin soi seitsemältä. Se oli Zoya, joka ilmoitti aamuupalan olevan valmis. Mitä!

O-ou. Olimme tietysti kukkuneet aamuyöhön ulkona, joten päät pumpulissa ryömimme Zoyan keittiöön, jossa saimme eteemme lautasille kokonaiset kalat! Palan painitteeksi vadelmapiirakkaa ja smetanakakkua! Olin kohtelias ja söin taas yli äyräitteni vaikka vatsa huusi hoosiannaa.

Aamupalan jälkeen laskimme Pavelin kanssa veneen Volgaan ja ei ole ihme että melkein upposimme sen mukana pinkeine mahoinemme. Minä kauhoin pikku kuksalla vettä ulos vuotavan veneen pohjasta minkä kerkesin, Pavel souti raivokkaasti rantaa kohti ja Aleksei nauroi katketakseen. Illalla taas maistui Zoyan piirakat ja lämmin läsnäolo.