Kummitus

Asumme vanhassa puutalossa, jossa kummittelee. Kaksi talon asukasta, yksi entinen ja yksi nykyinen, ovat kertoneet jopa nähneensä tämän kummituksen. Tyttö istumassa portailla. Oranssipaitainen nainen seisomassa vintin käytävällä. Suhtaudun asiaan skeptisesti, mutta nämä lausunnot hiukan huolestuttavat, sillä toinen näkijöistä on yliopistokoulutukseltaan luonnontieteilijä, eikä varmasti usko mihinkään huuhaa -juttuihin.

Me olemme usein kuulleet yläkerran huoneesta tömistelyjä ja askeleita. Välillä kuulostaa siltä, kuin jokin painava tippuisi lattialle. Ja kun olemme käyneet katsomassa -ei ketään.

Kun muutimme tänne, jo ensimmäisenä yönä meidän makuuhuoneemme oveen koputettiin. Menin avaamaan oven, mutta sen takana ei ollut ketään. Vain tyhjä olohuone, jonka ovi oli kiinni. Samana yönä Aleksei herätti minut ja kysyi, pitääkö minun päästä vessaan (alakertaan). Unihorroksissani vastasin, että ei, ja jatkoimme uniamme. Noin tunnin päästä Aleksei herätti minut taas. "Pitääkö sinun NYT päästä vessaan?" Havahduin, ja nauratti vähän. Kysyin "pitääkö sinun?". "Pitää", hän vastasi ja kysyin haluaako hän minun tulevan mukaan. Hän halusi.

Reippaita oveenkoputteluja on tuon yön jälkeen kuulunut useasti, enkä jaksa enää edes käydä tarkistamassa tilannetta. Aleksei uskaltaa nykyään käydä yksin vessassa. Kaiken lisäksi huoneessamme kuuluu astioiden kilinää. Aikaisempi asukas kertoi kuulleensa samaa. Talo oli ennen ravintola, joten vieraita pelotellessamme kerromme kilinän olevan jäänne menneisyydestä. Kummitukset kestitsevät edelleen asiakkaita ja keräävät pois astioita.

Yläkerran huone on pahin, eikä siellä huvita viettää ollenkaan aikaa. Tänään ystäväni tulee yökylään, ja olen laittanut hänelle pedin siihen huoneeseen, josta pahimmat kummitusäänet kuuluvat. Vein huoneeseen viherkasvin, verhot ja sisustustyynyjä, mutta silti jostain syystä huone tuntuu kammottavan luotaantyöntävältä. En aio kertoa ystävälleni kummituksesta. Eihän hän muuten uskaltaisi nukkua siellä.