Red Panda in Ninja Jelly Forest, underpants on his head.

Aleksei on kotona, joten ei jää aikaa tylsyyteen. Katsellaan kauhean paskoja japanilaisia elokuvia ja syödään hyvin. Se on löytänyt jonkun Top10 -weirdest movies -listan ja kahden ensimmäisen jälkeen olen ihan turta. Loputkin olisi kuulemma nähtävä. Olemme kai niin alussa ystävyydessämme vielä, etten jaksa nakuttaa, kun toinen haluaa eri asioita.

Mutta ei mulla ole kyllä mitään valittamista tämänhetkistä elämää kohtaan. Kaikki on hyvää ja helppoa. Hui hai.

Sata syytä pitää talvesta.

Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka. Takka.

Lumen taju

Kaikki on tänään jossain, ja minä pakenen yksinäisyyttä kaikenlaiseen joutavaan. Aleksei on Pietarissa, ja ystävät missä kukakin. Talo tuntuu isolta ja pelottavalta.

Kolme päivää olen ollut aikeissa lähteä käymään jossain, mutta sitten kuitenkin jäänyt kotiin, koska tarpeeksi hyvää syytä ulosmenolle ei ole tullut.

Lisäksi on tuo lumipyry. Pihakoivujen oksat pullistelevat normaaliin nähden kymmenkertaisessa paksuudessaan ja taipuvat nöyränä maata kohden. Välillä katolta ryöpsähtää tuulen mukana alas peräkärryllinen puuteria ja peittää koko näkökentän taivaalliseen valkeuteen.

Minä syön koko ajan. Lompsin portaita ylös ja alas. Juon tilkan kaikkea alkoholia, mitä kaapista löytyy, ihan varmuuden vuoksi, jos en kohta enää saa. Surffailen muotiblogeissa ja yritän pysytellä kriittisenä. Minä en ainakaan ole tuollainen! Ehei! Miten ällöttävää omistaa noin paljon laukkuja! Minun ja afrikkalaisen second hand -laukkuni jokapäiväisen yhteisen taipaleen vuosipäivä on pian. Pohjalle on liimaantunut ihanasti pastilleja, -ja pastilleihin tupakanpuruja. En ehkä hankkisi uutta, vaikka olisikin rahaa. Hm. On helppoa vastustaa kuluttamista, kun ei ole mitään, millä kuluttaa.

Eilen viikkasin myllertävän vaatekaapin ojennukseen ja ompelin reiät paidoista umpeen raivokkaalla siksakilla. Katsoin presidenttitenttejä ja amerikkalaisia sitcomeja vuorotellen. Nyt tekeminen loppui. Minä en enää muista, kuinka olla yksin ja levollinen.

Aleksein oleskelulupa tuli tänään. Ehkä kaikki helpottuu.

Kummitus

Asumme vanhassa puutalossa, jossa kummittelee. Kaksi talon asukasta, yksi entinen ja yksi nykyinen, ovat kertoneet jopa nähneensä tämän kummituksen. Tyttö istumassa portailla. Oranssipaitainen nainen seisomassa vintin käytävällä. Suhtaudun asiaan skeptisesti, mutta nämä lausunnot hiukan huolestuttavat, sillä toinen näkijöistä on yliopistokoulutukseltaan luonnontieteilijä, eikä varmasti usko mihinkään huuhaa -juttuihin.

Me olemme usein kuulleet yläkerran huoneesta tömistelyjä ja askeleita. Välillä kuulostaa siltä, kuin jokin painava tippuisi lattialle. Ja kun olemme käyneet katsomassa -ei ketään.

Kun muutimme tänne, jo ensimmäisenä yönä meidän makuuhuoneemme oveen koputettiin. Menin avaamaan oven, mutta sen takana ei ollut ketään. Vain tyhjä olohuone, jonka ovi oli kiinni. Samana yönä Aleksei herätti minut ja kysyi, pitääkö minun päästä vessaan (alakertaan). Unihorroksissani vastasin, että ei, ja jatkoimme uniamme. Noin tunnin päästä Aleksei herätti minut taas. "Pitääkö sinun NYT päästä vessaan?" Havahduin, ja nauratti vähän. Kysyin "pitääkö sinun?". "Pitää", hän vastasi ja kysyin haluaako hän minun tulevan mukaan. Hän halusi.

Reippaita oveenkoputteluja on tuon yön jälkeen kuulunut useasti, enkä jaksa enää edes käydä tarkistamassa tilannetta. Aleksei uskaltaa nykyään käydä yksin vessassa. Kaiken lisäksi huoneessamme kuuluu astioiden kilinää. Aikaisempi asukas kertoi kuulleensa samaa. Talo oli ennen ravintola, joten vieraita pelotellessamme kerromme kilinän olevan jäänne menneisyydestä. Kummitukset kestitsevät edelleen asiakkaita ja keräävät pois astioita.

Yläkerran huone on pahin, eikä siellä huvita viettää ollenkaan aikaa. Tänään ystäväni tulee yökylään, ja olen laittanut hänelle pedin siihen huoneeseen, josta pahimmat kummitusäänet kuuluvat. Vein huoneeseen viherkasvin, verhot ja sisustustyynyjä, mutta silti jostain syystä huone tuntuu kammottavan luotaantyöntävältä. En aio kertoa ystävälleni kummituksesta. Eihän hän muuten uskaltaisi nukkua siellä.