Maanantaina söimme jykevät hampurilaisateriat Häijään Nesteellä remonttipäivän jälkeen Supun ja Pilkun kanssa ja aloimme voida pahoin. Se oli samanlainen tunne kuin lapsena mummolassa: usein makasin mummon ja papan sängyllä selälläni ja ajattelin ehkä kuolevani siihen, että vatsanahka räjähtää rikki. Muistan vieläkin, mitkä tavarat koristivat mummon kirjahyllyn päällistä: puinen karhu, kaksi kaunista sähkönsinistä maljakkoa, ruusukoristeinen pöytäkello ja lasiset kynttilänjalat. Yritin aina keskityä niihin tavaroihin kuoleman sijaan, ja lopulta aina selviyidyin ähkystä elävänä.
Kotimatkalla Pilkku ehdotti kaalikeittodiettiä (aka sairaaladiettiä) ja Supun kanssa innostuimme heti! Viikon seisoisi vaikka päällään, eikä tämä kesän tulo vähentyvine vaatteineen saati lähestyvine hääjuhlineen oikein kuulostanut ihanalta tällä taikinaisella mahalla.
Ensimmäinen pävä maattiin pihalla auringossa, kaadettiin keittoa kitoihimme kaksin käsin, ja valitettiin nälkäämme valittamasta päästyämme. Muita puheenaiheita ei ollut. Toisena päivänä olimme remontoimassa taas Pilkun taloa, ja kuviteltiin, että on sota. Meidän tulisi olla tyytyväisiä, että meillä oli sentään kaalikeittoa! Haaveiltiin pettuleivästä ja Punaisen ristin lähettämästä maissijauhosta. Maastouduimme aina, kun ohi ajoi vihollisjoukkojen tiedusteluauto tai pommikone lensi ylitsemme. Remontoida piti, koska meidän kotimme oli pommitettu, mutta kaali ei antanut meille tarpeeksi voimia.
Kahden päivän kauhean kidutuksen jälkeen kävimme toiveikkaina puntarilla: olimme laihtuneet yhteensä.. ei yhtään grammaa! Katsoimme toisiamme hetken pettyneinä ja ilmassa väreili voimakkaana tulevan repsahduksen tuntu.
Lopulta Supu lausui sanat, joita me muut ei uskallettu ääneen sanoa: "Tää on ihan bullshittiä."
.
.
Ranskalaiset eivät ole ikinä maistuneet niin hyviltä! Eikä jäätelö! Kotimatkalla lauloimme ja hyppelehdimme ilosta. Sota oli ohi!
Kotimatkalla Pilkku ehdotti kaalikeittodiettiä (aka sairaaladiettiä) ja Supun kanssa innostuimme heti! Viikon seisoisi vaikka päällään, eikä tämä kesän tulo vähentyvine vaatteineen saati lähestyvine hääjuhlineen oikein kuulostanut ihanalta tällä taikinaisella mahalla.
Ensimmäinen pävä maattiin pihalla auringossa, kaadettiin keittoa kitoihimme kaksin käsin, ja valitettiin nälkäämme valittamasta päästyämme. Muita puheenaiheita ei ollut. Toisena päivänä olimme remontoimassa taas Pilkun taloa, ja kuviteltiin, että on sota. Meidän tulisi olla tyytyväisiä, että meillä oli sentään kaalikeittoa! Haaveiltiin pettuleivästä ja Punaisen ristin lähettämästä maissijauhosta. Maastouduimme aina, kun ohi ajoi vihollisjoukkojen tiedusteluauto tai pommikone lensi ylitsemme. Remontoida piti, koska meidän kotimme oli pommitettu, mutta kaali ei antanut meille tarpeeksi voimia.
Kahden päivän kauhean kidutuksen jälkeen kävimme toiveikkaina puntarilla: olimme laihtuneet yhteensä.. ei yhtään grammaa! Katsoimme toisiamme hetken pettyneinä ja ilmassa väreili voimakkaana tulevan repsahduksen tuntu.
Lopulta Supu lausui sanat, joita me muut ei uskallettu ääneen sanoa: "Tää on ihan bullshittiä."
.
.
Ranskalaiset eivät ole ikinä maistuneet niin hyviltä! Eikä jäätelö! Kotimatkalla lauloimme ja hyppelehdimme ilosta. Sota oli ohi!
