Kerron nyt eräästä epämiellyttävästä sattumuksesta, jota en voi edes oikein ajatella tulematta kiukkuiseksi ja surulliseksi.
Uuden vuoden tienoilla Helsinki oli täynnä venäläisiä turisteja, joista suurin osa
oli tullut viettämään lomaansa maamme pääkaupunkiin shoppailun ja laatuajan
viettämisen merkeissä. HS:n mukaan venäläiset toivat Suomeen pelkästään
loppiaisviikon tienoilla kymmeniä miljoonia euroja.
Omat appivanhempani saapuivat vuoden vaihteessa 2000 kilometrin päästä,
Volgan rannalla sijaitsevasta kodistaan tapaamaan ensimmäistä kertaa
ainoaa lapsenlastaan, nyt puolivuotiasta poikaani. Pitkän välimatkan takia
heillä ei ole mahdollista tavata lapsenlastaan jatkuvasti niin kuin
esimerkiksi Tampereella asuvilla vanhemmillani on.
Heidän elämänsä on ollut täynnä vastoinkäymisiä. Neuvostoliiton aikana heidät lähetettiin sosialismin nimissä Ukrainassa sijaitsevasta kodistaan tuhansien kilometrien päähän toiselle puolelle Neuvostoliittoa tekemään töitä. He joutuivat jättämään kaiken: kotinsa, perheensä, ystävänsä vain, koska ylemmältä taholta niin määrättiin. Neuvostoliiton romahtaessa ja mieheni ollessa pieni poika, kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeita ostettiin kupongeilla. Joku hyväkäs vielä onnistui varastamaan tämän lapsiperheen kupongit ja leivän eteen piti todella taistella. Mieheni on kertonut minulle lapsuutensa herkusta: vaalean leivän palasesta, jonka päälle oli siroteltu sokeria. Samaan aikaan Suomessa minä mässytin lauantaipussin karkkeja ja ahmin berliininmunkkeja ja leikin kymmenillä my little ponyillani.
Nyt appivanhempani ovat ylittäneet eläkeiän, mutta heidän on silti tehtävä töitä elääkseen, sillä eläkkeet ovat minimaaliset.
Viimeisenä päivänä, jonka he viettivät Suomessa, mieheni vei vanhempansa
kävelylle Helsingin keskustaan kaikkien muiden venäläisten sekaan. Heitä
vastaan käveli suomalainen mies, joka heidät nähdessään sylkäisi heidän
päälleen ja käski keskisormet viuhuen ryssien painua kotiinsa.
Tapahtumasta kuullessani olin hyvin pahoillani. On todella surullista,
että harvinaiset, tärkeät vieraamme joutuivat kohtaamaan ennakkoluuloja,
ja mieheni sai kokea, ettei ole tervetullut omaan nykyiseen kotimaahansa.
Minua suomalaisena nolottaa, että mieheni joutui selittämään vanhemmilleen
suomalaisesta ryssävihasta, jota todistamaan hän on harmillisen usein
joutunut täällä asuessaan (jopa eräs kuuluisa suomalainen saippuasarjan tähti on ryssitellyt miestäni ravintolasssa, vaikkei edes tunne häntä).
Voitaisiinko olla niputtamatta kaikkia tiettyjen kansallisuuksien
edustajia samaan kategoriaan, vaikka joistain yksilöistä olisikin ollut
harmia? Voidaanko olla rankaisematta kaikkia kansalaisia hallitsijoiden tekemistä virheistä? Voitaisiinko ylipäätään olla kohteliaita vieraille ihmisille, joita emme tunne, koska emme tiedä heistä mitään? Esimerkkitapauksessanikin mielestäni täysin väärät ihmiset joutuivat vihan kohteiksi. Mielestäni nationalismille ei pitäisi olla tilaa nykypäivän Suomessa. Kiitos!
Uuden vuoden tienoilla Helsinki oli täynnä venäläisiä turisteja, joista suurin osa
oli tullut viettämään lomaansa maamme pääkaupunkiin shoppailun ja laatuajan
viettämisen merkeissä. HS:n mukaan venäläiset toivat Suomeen pelkästään
loppiaisviikon tienoilla kymmeniä miljoonia euroja.
Omat appivanhempani saapuivat vuoden vaihteessa 2000 kilometrin päästä,
Volgan rannalla sijaitsevasta kodistaan tapaamaan ensimmäistä kertaa
ainoaa lapsenlastaan, nyt puolivuotiasta poikaani. Pitkän välimatkan takia
heillä ei ole mahdollista tavata lapsenlastaan jatkuvasti niin kuin
esimerkiksi Tampereella asuvilla vanhemmillani on.
Heidän elämänsä on ollut täynnä vastoinkäymisiä. Neuvostoliiton aikana heidät lähetettiin sosialismin nimissä Ukrainassa sijaitsevasta kodistaan tuhansien kilometrien päähän toiselle puolelle Neuvostoliittoa tekemään töitä. He joutuivat jättämään kaiken: kotinsa, perheensä, ystävänsä vain, koska ylemmältä taholta niin määrättiin. Neuvostoliiton romahtaessa ja mieheni ollessa pieni poika, kaikesta oli pulaa. Elintarvikkeita ostettiin kupongeilla. Joku hyväkäs vielä onnistui varastamaan tämän lapsiperheen kupongit ja leivän eteen piti todella taistella. Mieheni on kertonut minulle lapsuutensa herkusta: vaalean leivän palasesta, jonka päälle oli siroteltu sokeria. Samaan aikaan Suomessa minä mässytin lauantaipussin karkkeja ja ahmin berliininmunkkeja ja leikin kymmenillä my little ponyillani.
Nyt appivanhempani ovat ylittäneet eläkeiän, mutta heidän on silti tehtävä töitä elääkseen, sillä eläkkeet ovat minimaaliset.
Viimeisenä päivänä, jonka he viettivät Suomessa, mieheni vei vanhempansa
kävelylle Helsingin keskustaan kaikkien muiden venäläisten sekaan. Heitä
vastaan käveli suomalainen mies, joka heidät nähdessään sylkäisi heidän
päälleen ja käski keskisormet viuhuen ryssien painua kotiinsa.
Tapahtumasta kuullessani olin hyvin pahoillani. On todella surullista,
että harvinaiset, tärkeät vieraamme joutuivat kohtaamaan ennakkoluuloja,
ja mieheni sai kokea, ettei ole tervetullut omaan nykyiseen kotimaahansa.
Minua suomalaisena nolottaa, että mieheni joutui selittämään vanhemmilleen
suomalaisesta ryssävihasta, jota todistamaan hän on harmillisen usein
joutunut täällä asuessaan (jopa eräs kuuluisa suomalainen saippuasarjan tähti on ryssitellyt miestäni ravintolasssa, vaikkei edes tunne häntä).
Voitaisiinko olla niputtamatta kaikkia tiettyjen kansallisuuksien
edustajia samaan kategoriaan, vaikka joistain yksilöistä olisikin ollut
harmia? Voidaanko olla rankaisematta kaikkia kansalaisia hallitsijoiden tekemistä virheistä? Voitaisiinko ylipäätään olla kohteliaita vieraille ihmisille, joita emme tunne, koska emme tiedä heistä mitään? Esimerkkitapauksessanikin mielestäni täysin väärät ihmiset joutuivat vihan kohteiksi. Mielestäni nationalismille ei pitäisi olla tilaa nykypäivän Suomessa. Kiitos!
